Scopri i concerti in italia e in europa Milano - Bologna - Torino - Roma - Paris - Padova - Napoli - Pescara - Ravenna - Berlin - Lugano - Firenze - Macerata - Athens - Ranica

Qstock

Marilyn Manson (USA), Cheek ja Elastinen eli Profeetat sekä Danko Jones(CAN) QSTOCKIN JUHLAVUODEN ENSIMMÄISET ESIINTYJÄJULKISTUKSET – JOULULIPUT MYYNNISSÄ 1.-31.12.

 

Ensi kesänä 15. juhlavuottaan viettävä Qstock on julkistanut ensimmäiset esiintyjänsä. Perjantai-illan pääesiintyjäksi on varmistunut yhdysvaltalainen industrial metal -suuruus Marilyn Manson, joka julkaisee kymmenennen studioalbuminsa helmikuussa. Sen aiempia levyjä on myyty maailmanlaajuisesti noin 70 miljoonaa kappaletta.

 

Jo neljänä peräkkäisenä vuonna loppuunmyydyn Qstockin toinen ulkomainen kiinnitys on kanadalainen hard rock -trio Danko Jones, jonka energisestä show'sta päästään nauttimaan niin ikään perjantai-iltana. 

 

Kolmas esiintyjäkiinnitys on Cheekin ja Elastisen yhteistyöprojekti Profeetat, jonka nimi viittaa kaksikon vuonna 2013 julkaisemaan yhteisbiisiin. Syksyn aikana uutta materiaalia valmistelleen superkokoonpanon ensimmäinen single Sinuhe julkaistiin marraskuun lopulla, ja sen kaksi ensi kevään areenakeikkaa myytiin hetkessä loppuun. Tulevilla keikoilla artistit esittävät biisejään sekä yhdessä että erikseen.

 

Qstockin joululippujen myynti jatkuu aina uudenvuodenaattoon saakka. 95 euron hintaisia kahden päivän lippuja voi ostaa Ticketmasterin myyntikanavilta kautta maan, myös R-Kioskien suoramyynnistä. Ticketmasterilla hintaan lisätään palvelumaksu. Ilman palvelumaksua lipun voi hankkia S-Etukortilla Oulun, Kempeleen, Kemin, Tornion ja Rovaniemen Prismoista sekä kauppakeskus Valkean Sokos Herkku Kioskista. 

 

Katso tarkemmat tiedot ja myyntilinkit: qstock.fi/liput.

 

Lisäksi useista Oulun alueen hotelleista on saatavilla lippu-majoituspaketteja lahjakortteina. Lue lisää qstock.fi/majoitus

 

---

 

The first artist announcements to Qstock 2017 are Marilyn Manson (USA), Danko Jones (CAN) and duo-project Profeetat of the Finnish top artists Cheek and Elastinen. 

 

Get your special priced tickets to 15th Anniversary of Qstock from the Christmas sales before 31st December! 

Read more qstock.fi/en/

Online store ticketmaster.fi/qstock

 

 

#Qstock2017

Altre informazioni

Dal 28/07/17 al 29/07/17

Contatti

Social

Tutti gli eventi per qstock

Nessun evento presente